Maantiede
Berliini sijaitsee itäisessä Saksassa noin 70 km
Puolan rajalta. Kaupunki on kokonaan
Brandenburgin osavaltion ympäröimä, joten se muodostaa
enklaavin. Alueen suurin pituus itä–länsi-suunnassa on 45 km, pohjois–etelä-suunnassa 38 km.
[6]
Alue on jääkauden muovaamaa ja runsaine metsineen ja järvineen se muistuttaa jossakin määrin suomalaisia olosuhteita. Pinta-alasta on vettä 6,7 %, metsää 18 %, muita virkistysalueita 11,5 % sekä maatalouskäytössä 4,9 %.
[6] Kaupunki on syntynyt
Spreejoen varteen, joka keskustan halkaistuaan yhdistyy kaupungin länsiosassa
Haveliin. Jälkimmäinen joki on Berliinin seudulla pikemminkin sarja järviä, joista suurin on
Wannsee. Maasto on varsin tasainen, korkeimmat huiput ovat
Großer Müggelberg (115,4 m) sekä toisen maailmansodan raunioista kasattu
Teufelsberg (114,7 m).
Ilmasto
Ilmasto on kaupungissa leudon
mantereinen. Tammikuun keskilämpötila on –1° C, kun taas heinäkuussa keskilämpötilat nousevat kahdenkymmenen asteen paikkeille. Kesäisin yli 30 asteen päivälämpötilat eivät ole harvinaisia. Talvi on yleensä loskainen, mutta suomalaisittain lyhyt. Toukokuu voidaan jo laskea kesäkuukaudeksi.
Berliinin kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
| tammi | helmi | maalis | huhti | touko | kesä | heinä | elo | syys | loka | marras | joulu |
|
|
| Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) | 2,9 | 4,2 | 8,5 | 13,2 | 18,9 | 21,6 | 23,7 | 23,6 | 18,8 | 13,4 | 7,1 | 4,4 | Ø | 13,4 |
| Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) | -1,9 | -1,5 | 1,3 | 4,2 | 9,0 | 12,3 | 14,3 | 14,1 | 10,6 | 6,4 | 2,2 | -0,4 | Ø | 5,9 |
|
| Sadanta (mm) | 42,3 | 33,3 | 40,5 | 37,1 | 53,8 | 68,7 | 55,5 | 58,2 | 45,1 | 37,3 | 43,6 | 55,3 | Σ | 570,7 |
|
| Sadepäivät (d) | 10,0 | 8,0 | 9,1 | 7,8 | 8,9 | 9,8 | 8,4 | 7,9 | 7,8 | 7,6 | 9,6 | 11,4 | Σ | 106,3 |
S
a
d
a
n
t
a | 42,3 | 33,3 | 40,5 | 37,1 | 53,8 | 68,7 | 55,5 | 58,2 | 45,1 | 37,3 | 43,6 | 55,3 |
|
Hallinnollinen jako
Berliini jakautuu 12 hallinnolliseen osa-alueeseen (
saks. Bezirk), joilla on kullakin niin suuri asukasmäärä, että ne olisivat itsenäisinäkin suurkaupunkeja. Nykyinen osa-aluejako syntyi vuonna 2001, jolloin osa-alueiden määrä lähes puolitettiin. Hallinnolliset osa-alueet on edelleen jaettu pienempiin kaupunginosiin (
saks. Ortsteil), joita on yhteensä 95. Jälkimmäiset ovat vailla hallinnollista merkitystä, mutta arkielämässä osa-aluejakoa tärkeämpiä.
[7][8]
| Osa-alue | Väkiluku 31.5.2006[9] | Pinta-ala (km²)[10] | Väestötiheys (as/km²) |
| Mitte | 324 368 | 39,47 | 08 218 |
| Friedrichshain-Kreuzberg | 263 388 | 20,16 | 13 065 |
| Pankow | 355 521 | 103,07 | 03 449 |
| Charlottenburg-Wilmersdorf | 315 204 | 64,72 | 04 870 |
| Spandau | 224 659 | 91,92 | 02 444 |
| Steglitz-Zehlendorf | 288 268 | 102,50 | 02 812 |
| Tempelhof-Schöneberg | 332 547 | 53,10 | 06 263 |
| Neukölln | 305 797 | 44,93 | 06 806 |
| Treptow-Köpenick | 235 607 | 168,42 | 01 399 |
| Marzahn-Hellersdorf | 250 098 | 61,78 | 04 048 |
| Lichtenberg | 259 514 | 52,29 | 04 963 |
| Reinickendorf | 243 917 | 89,48 | 02 726 |
Vanha aluejako
Ennen vuotta 2001 hallinnollisia osa-alueita oli vuoden 1920 alueliitoksesta saakka ollut 20. Berliinin kahtiajaon aikana (1945-1990) niistä 12 kuului
Länsi-Berliiniin ja 8
Itä-Berliiniin seuraavasti:
Historia
Varhaista historiaa
Berliini ja Cölln vuonna 1652 (itä ylhäällä)
Arkeologisten kaivausten perustella Berliini ja sen sisarkaupunki
Cölln ovat syntyneet noin 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa. Nämä kaksi asutuskeskusta sijaitsivat vastapäätä toisiaan Spreejoen kapeikossa: Berliini joen itäpuolella, Cölln sen keskellä olevalla saarella eli
Spreeinselillä. Berliinin kaupungin virallinen ikä lasketaan vuonna 1237 päivätystä asiakirjasta, jossa tosin mainitaan vain Cölln — itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta 1244. Vanhastaan
slaavilainen keskus
Spandau ylempänä Spreen varrella sai kaupunginoikeudet 1232, ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. Kaupungit menestyivät suhteellisen hyvin kauppakaupunkeina 1200 – 1300-luvuilla ja solmivat liiton vuonna 1307. Vuonna 1360 Berliini-Cölln liittyi
hansaliittoon.
[11] Berliini ja Cölln kävivät hansakaupunkina kauppaa koko
Itämeren alueella ja olivat suhteellisen riippumattomia Brandenburgia hallinneista ruhtinaista.
[11][12]
Vuosina 1415–1417 Saksan kuningas Sigismund läänitti Mark Brandenburgin
linnakreivi Fredrikille, josta tuli Brandenburgin vaaliruhtinas. Fredrik kuului
Hohenzollernien sukuun, joka pysyi vallassa aina vuoteen 1918 saakka. Kun Berliinissä ja Cöllnissä syttyi sisäisiä levottomuuksia käsityöläisten ja patriisisukujen välillä, uusi vaaliruhtinas käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti kaupungit valtaansa
1442.
[13] Fredrik yhdisti Berliinin ja Cöllnin kaupungit ja teki niistä hovin residenssikaupungin, joten liittymä joutui luopumaan vapaan
hansakaupungin statuksestaan. Vaaliruhtinaan linna rakennettiin Spreeinselille keskelle Cöllniä.
[12][14]
Uskonpuhdistuksen aikaan Berliinissä omaksuttiin
luterilainen uskonoppi vuonna 1539.
[14]
Kolmikymmenvuotisen sodan aikana (1618–1648) Berliini ja Cölln kärsivät pahoin. Kaupunki ryöstettiin moneen kertaan, ja jopa puolet sen 12 000 asukkaasta sai surmansa. Sodan jälkeen, "Suuren vaaliruhtinaan"
Fredrik Vilhelmin hallituskaudella, kaupunki kuitenkin elpyi nopeasti ja alkoi kasvaa voimakkaasti. Fredrik Vilhelm linnoitti Berliinin ja Cöllnin ja perusti liittokaupungin länsipuolelle kolme tytärkaupunkia: Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin. Näiden uusien kaupunkien läpi Suuri vaaliruhtinas rakennutti lehmusbulevardi
Unter den Lindenin.
[15]
Preussin kuningaskunnan keskus
Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas
Fredrik I kruunattiin
Preussin kuninkaaksi, ja Brandenburgin vaaliruhtinaskunta muuttui Preussin kuningaskunnaksi. Fredrik I yhdisti Berliinin, Cöllnin, Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin, ja loi näin uuden suur-Berliinin, josta tuli Preussin kuningaskunnan pääkaupunki. 1700-luvun alkupuoliskolla Berliini-Cöllnin vanhat puolustusmuurit purettiin ja uusi kaupunki ympäröitiin tullimuurilla sekä tulliporteilla. Edustavin näistä oli uusklassinen
Brandenburgin portti, josta on myöhemmin muodostunut yksi Berliinin tunnetuimmista symboleista ja nähtävyyksistä.
[16]
1700-luvun aikana Preussi kohosi yhdeksi Euroopan mahtivaltioista, ja Berliini kasvoi
Saksalais-roomalaisen keisarikunnan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi heti
Wienin jälkeen.
[17] Suurten rakennushankkeiden avulla Berliinistä muokattiin Preussille edustuskelpoinen pääkaupunki.
[18] Fredrik I rakennutti vanhan
kuninkaanlinnan uudelleen upeaksi barokkipalatsiksi. Unter den Lindenistä tuli kaupungin paraatikatu, jonka varrelle nousi kuninkaallisia palatseja sekä muhkeita julkisia rakennuksia.
[12]
Vuonna 1806
Napoleonin sotajoukot valloittivat Preussin ja Berliinin. Napoleon piti kaupungissa näyttävän paraatin ja kuljetutti
Brandenburgin portin nelivaljakkopatsaan
Pariisiin. Seitsemän vuotta myöhemmin, Napoleonin luhistuttua, nelivaljakko palautettiin Berliiniin.
[19]
1800-luku oli Berliinissä voimakkaan kasvun aikaa, vuosisadan aikana kaupungin väkiluku yli kymmenkertaistui. Ensimmäinen rautatieyhteys Berliinin ja
Potsdamin välille rakennettiin vuonna 1838.
[17] Berliini koki voimakkaan ja nopean teollistumisen. Erityisesti tekstiilituotanto, kone- ja rautateollisuus olivat kasvun taustalla. Vuosisadan puolivälistä eteenpäin sähkö- ja kemianteollisuus voimistuivat.
Saksan keisarikunnan pääkaupunki
Berliinistä tuli uuden
Saksan keisarikunnan pääkaupunki vuonna 1871.
[20] Valtakunnan keskuspankin sijoittaminen Berliiniin toi pääkaupunkiin mukanaan myös rahoittajat. Berliinin kulttuurielämä kasvoi entisestään ja esimerkiksi Berliinistä aletaan puhua Euroopan teatterimetropolina. Berliinin voimakas kasvu aiheutti myös sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Väestön ja liikenteen kasvun vuoksi 1896 alettiin rakentaa
metroa sekä
paikallisjunayhteyksiä esikaupunkialueille. Keskustan lähistölle alettiin rakentaa vuokra-asuntoja, jotta työläisille olisi mahdollista vuokrata edullisia asuntoja.
[21]
Ensimmäinen maailmansota johti Berliinissä nälänhätään.
[20] Talvella 1916–1917 150 000 ihmistä oli ruoka-avun tarpeessa. Kaupungissa puhkesi lakkoja. Kun sota päättyi 1918, erosi keisari
Vilhelm II.
[20]
Weimarin tasavallan pääkaupunkina
Sosialisti
Philipp Scheidemann ja kommunisti
Karl Liebknecht julistivat lokakuun vallankumouksen jälkeen kaupungin tasavallaksi. Seuraavina kuukausina kaupungissa käytiin lukuisia katutaisteluita eri fraktioiden välillä. Joulukuussa 1918 Berliinissä perustettiin
Saksan kommunistinen puolue (
Kommunistische Partei Deutschlands, KPD). Tammikuussa 1919 puolue yriti kaapata ns.
spartakistikapinassa vallan, mikä epäonnistui. 15. tammikuuta 1919 surmattiin
Rosa Luxemburg ja
Karl Liebknecht.
[22]
Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1920 puolestaan oikeistolaisen
Deutsche Vaterlandspartein perustaja Wolfgang Kapp yritti kaataa hallituksen. Berliinin kasarmiväki liittyi hänen joukkoihinsa ja valtasi hallitusrakennuksen.
Weimarin tasavallan hallitus oli jo tuolloin jättänyt Berliinin. Yleislakko kuitenkin esti vallankaappauksen onnistumisen.
[22]
1. lokakuuta 1920 perustettiin Suur-Berliini, jossa Berliiniin liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta. Tuolloin Suur-Berliinissä oli 3 804 048 asukasta.
[22]
1920-luvun ensi vuosien taloudellisen hätätilan parannuttua 1924 alkaen alkoi Berliinin kultakausi. Berliinistä tuli yksi Euroopan suurimmista teollisuuskaupungeista sekä kulttuurikeskuksista. Paikallisjunaliikennekin sähköistettiin 1924, jolloin myös
Tempelhofin lentoasema otettiin käyttöön.
[22] Uusi infrastruktuuri oli tarpeen neljän miljoonan asukkaan tarpeisiin. Lyhyt kukoistuskausi päättyi maailmanlaajuiseen talouskriisiin 1929. Samana vuonna
NSDAP sai ensimmäiset paikkansa kaupungin parlamentissa.
[22]
Kolmannen valtakunnan keskus
1933 valtaan nousseiden
natsien johtaja
Hitler halusi rakentaa Berliinistä uuden pääkaupunkinsa,
Germanian. Suuri osa kaupungista oli tarkoitus purkaa ja rakentaa uudelleen. Asuintilaa näin kodittomaksi jääneille olisi hankittu karkottamalla juutalaiset kaupungista. Läheisin
keskitysleiri oli 35 kilometrin päässä
Oranienburgin pikkukaupungissa sijaitseva
Oranienburg/Sachsenhausen.
[23]
Rakennusprojektit keskeytyivät
toisen maailmansodan vuoksi. Berliiniä pommitettiin
länsiliittoutuneiden toimesta 363 kertaa vuosien 1940-1945 välisenä aikana.
[24] Marraskuusta 1943 maaliskuuhun 1944 kaupunkiin kohdistettiin oma pommituskampanjansa. Berliini toimi viimeisenä sotanäyttämönä Euroopassa, kun
Puna-armeijan joukot saavuttivat sen huhtikuussa 1945. Kaupungista käytiin ankara
taistelu, ja muun muassa
valtiopäivätalo raunioitui.
[25]
Jaettu Berliini
Berliinin muuri ei itse asiassa ollut pelkkä muuri, vaan siihen kuului myös leveä "kuoleman kaistale" miinoineen, piikkilankaesteineen ja vartiotorneineen.
jälkeen Saksa jaettiin neljään
miehitysvyöhykkeeseen, joita hallinnoivat
Neuvostoliitto,
Yhdysvallat,
Britannia ja
Ranska. Neuvostoliiton vyöhykkeen sisään jäänyt Berliini jaettiin myös neljään osaan näiden valtioiden kesken: länsivallat hallinnoivat
Länsi-Berliiniä, Neuvostoliitto
Itä-Berliiniä. Neuvostoliitto irtisanoutui käytännössä miehitysvaltojen yhteishallinnosta vuonna 1948, sillä se ei tunnustanut
sosiaalidemokraatti Ernst Reuterin valintaa pormestariksi ja asetti omalle vyöhykkeelleen oman pormestarinsa. Kesäkuusta 1948 toukokuuhun 1949 Neuvostoliitto piti Länsi-Berliiniä piiritystilassa katkaisemalla kaikki maayhteydet ja rajoittamalla myös sähkön ja kaasun saantia. Tästä
Berliinin saarrosta kaupunki selviytyi länsiliittoutuneiden järjestämän massiivisen ilmasillan ansiosta.
[26]
Tilanne muuttui entistäkin ongelmallisemmaksi, kun 1949 Saksan länsivyöhykkeistä muodostettiin
Saksan liittotasavalta ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). DDR piti Berliiniä pääkaupunkinaan; käytännössä tosin pääkaupunkina toimi vain Itä-Berliini. Saksan liittotasavalta puolestaan piti Berliiniä omana osavaltionaan, jollainen kaupungin länsiosa käytännössä olikin. Myös voittajavaltojen kesken Berliinin oikeudellinen status oli kiistanalainen. Länsiliittoutuneiden tulkinnan mukaan koko Berliinissä ylintä valtaa käytti neljä miehitysvaltaa eikä kumpikaan Saksa; Neuvostoliitto puolestaan katsoi, että Itä-Berliini kuului DDR:n alaisuuteen ja että miehitystila jatkui ainoastaan Länsi-Berliinissä.
[27]
Vuoteen 1961 Länsi- ja Itä-Berliinin välillä saattoi liikkua vapaasti, vaikka
Saksojen välinen raja oli muualla tiukasti vartioitu. Koska yhä enemmän itäberliiniläisiä ja itäsaksalaisia pakeni Länsi-Berliinin kautta länteen, DDR rakensi 1961
Berliinin muurin, jolla se eristi Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja DDR:stä. Berliinin muuri jakoi kaupungin kahtia vuoteen 1989 asti, jolloin DDR poisti kansalaistensa matkustusrajoitukset. Berliinin muurin murtuminen oli valtava symbolinen tapahtuma ja lähtölaukaus Euroopan sosialististen valtiojärjestelmien romahtamiselle. Muurin purkamisvuonna 1990 neljä miehitysvaltaa luovuttivat hallintaoikeutensa Berliiniin
yhdistyneelle Saksalle niin kutsutussa kaksi plus neljä -sopimuksessa (virallisesti englanniksi Treaty on the Final Settlement with Respect to Germany).
[28]
Yhdistyneen Saksan pääkaupunki
Saksojen yhdistymisen seurauksena myös Berliinistä tuli jälleen yksi kaupunki. Saksan liittopäivät päätti 20. kesäkuuta 1991 vain pienellä äänierolla siirtää liittopäivät Bonnista Berliiniin. Saksan liittopäivät ja hallitus pääsivät muuttamaan Bonnista Berliiniin kuitenkin vasta vuonna 1999.
[29] Berliiniä on rakennettu ja kunnostettu paljon yhdistymisen jälkeen, onpa kaupunkia kutsuttu jopa Euroopan suurimmaksi rakennustyömaaksi.
[30] Kaupungin talous ei ole kohentunut toivotulla tavalla, vaan kaupunki on ollut konkurssin partaalla.
[31]
Väestö
Joulukuussa 2008 Berliinin väkiluku oli 3 431 473 asukasta.
[32] Berliinillä on pitkät perinteet maahanmuuttokaupunkina ja sen väestö on etniseltä taustaltaan hyvin kirjava. Muita leimallisia piirteitä ovat nykyään muun muassa maallistuneisuus ja vaihtoehtoista elämäntapaa edustavien kuten homojen ja lesbojen suhteellinen yliedustus.
[33][34][35][36] Kaupunki houkuttelee myös runsaasti taiteilijoita, vaihtoehtoelämää ja individualistisia arvoja arvostavia ihmisiä liberaalilla elämäntyylillään, modernilla
zeitgeistilla ja alhaisella elinkustannusten tasolla.
[37][38]
[muokkaa] Väkiluvun kehitys
Väkiluvun kehitys 1880–2006
Aluksi Berliinin väkiluku kehittyi hitaasti eikä kaupunki ollut Saksan mittakaavassa kovinkaan merkittävä. Vuonna 1500 Berliinin ja Cöllnin väkiluku oli vasta 12 000, ja 1600-luvulla se vielä puoliintui muun muassa
kolmikymmenvuotisen sodan seurauksena. Vaaliruhtinas
Fredrik Vilhelm kuitenkin aloitti aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ja kutsui kaupunkiin muun muassa runsaasti
hugenotteja Ranskasta, joita siellä vainottiin heidän uskonsa takia. Väkiluku kääntyi nyt voimakkaaseen kasvuun ja nousi vuoteen 1709 mennessä noin 55 000 henkeen. Myöhemmin
teollistuminen sekä Berliinin nousu yhdistyneen
Saksan keisarikunnan pääkaupungiksi kiihdytti kasvua entisestään, ja vuonna 1877 ylitettiin jo miljoonan asukkaan raja. Vuonna 1920 toteutettu suuri kuntaliitos, jossa lukuisia naapurikaupunkeja ja -kuntia liitettiin Berliiniin, nosti väkiluvun kertaheitolla 3,8 miljoonaan ja Berliinin Manner-Euroopan suurimmaksi kaupungiksi. Ylimmillään väkiluku kävi vuonna 1943 noin 4,3 miljoonassa, mutta toisen maailmansodan seurauksena se laski väliaikaisesti 2,8 miljoonaan. Sodan jälkeen, Berliinin jakauduttua kahtia,
Itä-Berliini menetti jatkuvasti asukkaita
Länsi-Berliinille kunnes
Berliinin muuri rakennettiin vuonna 1961. Tämän jälkeen Länsi-Berliiniin väkilukua kasvattivat muun muassa Etelä-Euroopasta ja
Turkista tulleet maahanmuuttajat. Itä-Berliiniin puolestaan saapui vierastyöläisiä
Vietnamista. Muurin murtuminen vuonna 1989 lisäsi väestön vaihtuvuutta. Vaikka sen jälkeen yli miljoona ihmistä on muuttanut kaupungista pois, uudet tulokkaat – muun muassa Itä-Euroopasta saapuneet, osittain
saksalaistaustaisetkin ihmiset – ovat pitäneet väkiluvun suhteellisen vakaana 3,4 miljoonan tietämissä.
[39][40]
Suurimman osan 1990- ja 2000-lukuja syntyvyys oli alhaisempaa kuin kuolleisuus ja ainoastaan muuttovoitto esti kaupungin väkilukua laskemasta. Vuosina 2007 ja 2008 syntyi taas enemmän ihmisiä kuin kuoli.
[41]
Väestön koostumus
Berliinin asukkaat edustavat nykyään yhteensä 195 eri kansalaisuutta.
[42] Ulkomaan kansalaisia oli heinäkuussa 2008 noin 473 000 eli 14,1 % kaupungin väestöstä.
[43] Tämän päälle tulevat Saksan kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska heitä on jo monessa polvessa eikä ole selvää määritelmää sille, missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta ”ulkomaalaistaustainen” ja muuttuu ”oikeaksi” saksalaiseksi. Vuonna 2006 Saksan kansalaisuuden sai yhteensä 8186 ulkomaalaista berliiniläistä.
[44] Vuonna 2007 suurin yksittäinen ulkomaalaisten ryhmä ovat Turkin kansalaiset, joita oli 113 779 ja Berliiniä kutsutaankin usein ”suurimmaksi turkkilaiskaupungiksi Turkin ulkopuolella”. Seuraavaksi suurimpina alkuperämaina tulivat
Puola (44 400),
Serbia (23 370),
Venäjä (14 615),
Italia (14 446),
Yhdysvallat (13 761),
Ranska (12 611),
Vietnam (11 615),
Kroatia (11 029),
Bosnia-Hertsegovina (10 576),
Yhdistynyt kuningaskunta (9 797),
Kreikka (9 749),
Itävalta (8 813),
Ukraina (8 709),
Libanon (7 691),
Espanja (6 637),
Bulgaria (6 621),
Kiina (6 013) ja
Thaimaa (5 878).
[45] Korkein ulkomaalaisten osuus on
Mitten osa-alueessa (28,3 % ulkomaan kansalaisia).
[46] Vuonna 2006 arvioitiin 26 % väestöstä olevan ulkomaalaistausta ja noin puolella näistä oli Saksan kansalaisuus joko Saksassa syntymisen tai hankitun kansalaisuuden takia. Noin 40 % kaupungin alle 18-vuotiaista oli ulkomaalaistausta, joka tarkoittaa että he joko ovat syntyneet ulkomailla tai vähintään toinen vanhemmista on ulkomaalaistaustainen.
[47] Saksan noin miljoonasta
laittomasta siirtolaisesta peräti neljänneksen eli noin 250 000 hengen arvioidaan asuvan Berliinissä.
[48]
Berliini on ollut suosittu muuttokohde myös monille sosiaalisille erikoisryhmille. Saksojen jaon aikana Länsi-Berliinin asukkaiden ei tarvinnut palvella Länsi-Saksan armeijassa, minkä johdosta monet länsisaksalaiset nuoret miehet muuttivat sinne. Vapaamielisen ilmapiirinsä takia Berliini houkuttelee myös esimerkiksi
seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heihin lukeutuva Berliinin pormestari
Klaus Wowereit nauttii varsin suurta kansansuosiota.
Berliini on hyvin maallistunut kaupunki: 59 % asukkaista ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan.
Luterilaisia on 22,3 %,
katolisia 9,1 % ja muihin kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvia 2,7 %.
Muslimien osuus on 6,2 %, muiden uskontojen 0,6 %.
[49] Kiitos siirtolaisuuden entisen Itäblokin maista, on Saksan ja etenkin Berliinin juutalaisyhteisö nykyään maailman nopeimmin kasvava.
[50][51]
Berliinin ja Brandenburgin alueella puhuttu
Berlinisch tai
Berlinerisch, ei oikeastaan ole murre, vaan kehittyvä ja vaikutteille altis suurkaupungin kieli. Vuosisatojen ajan Berliiniin saapunut muuttovirta on jättänyt kieleen jälkensä. Kaupungille ominaiset ilmaisut, äänteet ja sanonnat kertovat usein juuri kaupunkiin asettuneiden muuttajien alkuperästä. Esimerkiksi sana "minä" sopii hyvin suomalaiseen suuhun;
ich lausutaan berlinischiksi [ɪk], eikä [ɪç].
[52]
Saksan pääkaupunkina Berliini on yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista poliittisista keskuksista. Toisen maailmansodan jälkeen menettämänsä pääkaupunkiaseman Berliini sai muodollisesti takaisin jo
Saksojen yhdistyessä vuonna 1990, mutta vasta seuraavana vuonna varmistui, että keskeiset valtiovallan elimet siirrettäisiin myös konkreettisesti
Bonnista Berliiniin.
Liittopresidentin virasto muutti Berliiniin 1994, kun taas
liittopäivät, pääosa hallituksesta sekä osavaltioita edustava
liittoneuvosto seurasivat perässä vuosina 1999–2000. Muuttoprojekti sai virallisen päätöksensä hallitusta johtavan
liittokanslerin asetuttua vastavalmistuneeseen virastoonsa vuonna 2001.
Liittovaltiona Saksa on kuitenkin vähemmän keskusjohtoinen maa kuin esimerkiksi Suomi, ja suuri osa ministeriöistä ja muista valtion virastoista sijaitsee edelleen Bonnissa ja muissa kaupungeissa eikä niitä ole tarkoituskaan siirtää kaikkia Berliiniin.
[53][54]
[muokkaa] Osavaltio ja kaupunki
Berliini on oma
osavaltionsa (
saks. Bundesland) ja
kaupunkivaltio (
saks. Stadtstaat), mistä johtuen sillä on suhteellisen laajat oikeudet päättää omista asioistaan liittovaltion hallituksesta riippumatta. Berliinin lainsäädäntöelin eli parlamentti (
saks. Abgeordnetenhaus) pitää majaansa entisessä Preussin maapäivien rakennuksessa. Osavaltion hallituksen muodostaa Berliinin senaatti, joka koostuu pormestarista ja enintään kahdeksasta muusta senaattorista.
[55]
Vuodesta 2001 pormestarina on toiminut
SPD:n eli sosiaalidemokraattien
Klaus Wowereit, joka johtaa SPD:n ja
Vasemmistopuolueen muodostamaa ”puna-puna”-koalitiota. Nykyisessä, vuonna 2006 valitussa osavaltioparlamentissa SPD:llä on 53 paikkaa ja etenkin Itä-Berliinissä kannatusta nauttivalla Vasemmistopuolueella 23 paikkaa. Parlamentissa edustettuina ovat lisäksi konservatiivinen
CDU (37 paikkaa),
Liittouma 90/Vihreät (23 paikkaa) ja liberaalinen
FDP (13 paikkaa).
[56] Pienpuolueet eivät ole edustettuina, sillä käytössä on 5 prosentin
äänikynnys.
Toisin kuin suomalaisissa kaupungeissa, myös Berliinin 12 osa-alueella (
Bezirk) on jonkin verran itsenäistä päätäntävaltaa. Niillä on omat parlamenttinsa (
Bezirksverordnetenversammlung), jotka valitaan paikallisvaaleissa. Näissä vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki EU:n kansalaiset, myös muut kuin saksalaiset, ja äänikynnys on vain kolme prosenttia. Osa-alueen hallituksena toimii ”osa-aluevirasto” (
Bezirksamt), joka koostuu osa-alueen pormestarista (
Bezirksbürgermeister) ja valtuutetuista (
Bezirksstadtrat).
[57]
[muokkaa] Julkinen liikenne
Berliinin kaupunkijuna- ja metrolinjoista muodostuu tiivis verkosto, joka tarjoaa runsaasti vaihtoyhteyksiä etenkin kehäradan sisäpuolella.
Berliinin julkinen liikenne hoidetaan metrojunilla, kaupunkijunilla, raitiovaunuilla, busseilla ja lautoilla. Päävastuun liikenteen pyörittämisestä kantaa kaupungin omistama liikelaitos
Berliner Verkehrsbetriebe (BVG); ainoastaan kaupunkijunaliikenne on erillisen,
Deutsche Bahnin omistaman yhtiön vastuulla. Berliinin ja Brandenburgin alueella toimivat joukkoliikenneyhtiöt muodostavat
Verkehrsverbund Berlin-Brandenburg (VBB) -nimisen yhteisön, jossa voi kaikkialla matkustaa samalla lipulla.
Berliinin joukkoliikenteen tukirangan muodostavat
S-Bahn eli kaupunkirata ja
U-Bahn eli metro. Pääasiassa maanpinnan alapuolella liikennöivä metro avattiin vuonna 1902. Nykyään 144,9 km pitkällä metroverkolla on 9 linjaa ja 170 asemaa. Pääasiassa maanpäällisen kaupunkiradan puolestaan katsotaan syntyneen vuonna 1924, jolloin useita vuosikymmeniä aiemmin rakennettua rataverkkoa alettiin sähköistää. Nimensä mukaisesti kaupunkirata sijoittuu lähes kokonaan Berliinin rajojen sisäpuolelle; kauemmas ympäristöön ajavat erilliset lähijunat (
RegionalBahn). Kaupunkiradan 331 km pitkä verkko käsittää 15 linjaa ja 165 asemaa. Kaupunkiradalla kulkee joka arkipäivä 1,3 miljoonaa matkustajaa ja metrolla 1,4 miljoonaa, vuositasolla luvut ovat 375,8 ja 457,9 miljoonaa.
[58]
Kolmatta raideliikenteen muotoa Berliinissä edustaa
raitiotie (Straßenbahn eli Tram), joka aloitti liikennöimisen hevoskäyttöisenä vuonna 1865. Vaikka 1960-luvulla Länsi-Berliinin raitiotieverkko purettiin, Itä-Berliinin puolella säilynyt, nykyään 187,7 km pitkä verkko kuuluu edelleen maailman suurimpiin. Sillä liikkuu joka päivä 560 000 matkustajaa (vuodessa 171 miljoonaa).
[59] Tiheästi liikennöidyistä päälinjoista käytetään nimitystä MetroTram. Raitiotieverkkoa on laajennettu muutaman kilometrin verran entisen Länsi-Berliinin puolelle.
[60] Verkkoa suunnitellaan edelleen laajennettavan erityisesti reuna-alueilla.
[61]
Eniten matkustajia keräävillä bussilinjoilla käytetään kaksikerroksisia ajoneuvoja.
Raitiotietä suuremmat matkustajamäärät (350 miljoonaa vuodessa
[62]) on kuitenkin bussilinjoilla. Bussiliikennettä Berliinissä on ollut vuodesta 1847 lähtien, aluksi bussit olivat hevoskäyttöisiä. Raitiotielinjojen tapaan erotellaan tavalliset bussilinjat ja tiheästi, enimmäkseen 5 minuutin välein liikennöidyt MetroBus-linjat. Muita bussikategorioita ovat pikabussit (ExpressBus), jotka pysähtyvät vain valituilla pysäkeillä, sekä yöbussit (Nachtbus). Jälkimmäiset on tarkoitettu etenkin arkiöinä liikkuvia varten; viikonloppuisin ja ennen juhlapyhiä lähes kaikki kaupunkirata-, metro-, MetroTram- ja MetroBus-linjat ajavat läpi yön, joskin harvennetulla vuorovälillä.
Liikennevälineiden valikoimaa täydentää kuusi lauttalinjaa, jotka kulkevat Berliinin järvillä ja joilla. Kaksi linjaa liikennöi ympäri vuoden ja loput keväästä syksyyn.
[muokkaa] Auto- ja kevyt liikenne
Yksityisautoilun suosio on Berliinissä verrattain vähäinen – kaupungissa on vain 317 autoa tuhatta asukasta kohti, vähemmän kuin missään muussa saksalaiskaupungissa. Auton sijasta berliiniläiset käyttävät paljon julkista liikennettä sekä polkupyörää. Pyöräilyn osuus kaupungin koko liikenteestä on 15 prosenttia.
[63]
Berliinin katuverkon pituus on 5343,2 km (tammikuu 2006).
[6] Brandenburgin puolella Berliiniä ympäröi kehämäinen moottoritie eli
Autobahn A10. Berliinin alueella sijaitsee läntistä keskustaa kiertävä, puolikaaren muotoinen moottoritie
A100 sekä joitakin säteittäisiä, A10:n ja A100:n yhdistäviä moottoriteitä, joukossa entinen kilparata
AVUS (nykyinen
A115) sekä toukokuussa 2008 valmistunut
A113. Kaupunkimoottoriteillä nopeusrajoitus on yleensä 80 km/h, muilla läpikulkuväylillä yleensä 50 km/h ja paikalliskaduilla yleensä 30 km/h. Jälkimmäisen nopeusrajoituksen piiriin kuuluu 73 prosenttia kaikista kaduista.
[63]
Ruuhkamaksuja Berliinissä ei ole, mutta maaliskuussa 2007 säädettiin koko Saksaa koskeva laki, joka toi käyttöön uudentyyppiset, autojen päästöluokituksiin perustuvat ajorajoitukset. Tietyn päästötason alittavat ajoneuvot voidaan varustaa punaisella, keltaisella tai vihreällä tarralla, joka ilmoittaa päästöjen suuruuden. Eräiden muiden saksalaiskaupunkien keskustojen tavoin Berliinin kehäradan sisäpuolelle jäävä alue julistettiin vuoden 2008 alussa niin sanotuksi ympäristövyöhykkeeksi (
saks. Umweltzone), jonka alueella suuripäästöisten autojen käyttäminen on kiellettyä. Säädös koskee sekä ulkopuolelta alueelle pyrkiviä että sillä asuvia ihmisiä, joita on Berliinin tapauksessa noin 1,1 miljoonaa.
[64]
[muokkaa] Rautatieliikenne
Berliini on kansainvälisesti merkittävä rautatieliikenteen solmukohta: vuonna 2006 avattu uusi
Berliinin päärautatieasema on Euroopan suurin risteysasema.
[65] Kaukoliikennettä palvelevat lisäksi
Südkreuzin,
Gesundbrunnenin,
Ostbahnhofin ja
Spandaun asemat. Kaikilta näiltä asemilta on suoria yhteyksiä useisiin Euroopan maihin ja niitä käyttävät myös
ICE-luotijunat. Seutuliikennettä (
RegionalBahnia) palvelee Berliinissä yhteensä 22 asemaa.
[66] Berliinin laajin rautatiejärjestelmä on kuitenkin kaupungin sisäisen julkisen liikenteen piiriin laskettava kaupunkirata eli
S-Bahn, jonka verkostolla sijaitsee yhteensä 165 asemaa (ks. yllä).
[muokkaa] Lentoliikenne
Berliinissä toimii tällä hetkellä kaksi kaupallista
lentoasemaa:
Tegel (TXL), joka sijaitsee läntisen keskustan tuntumassa, ja
Schönefeld (SXF), joka sijaitsee kaupungin eteläisellä rajalla Brandenburgissa.
Tempelhofin kaupunginosassa sijainnut
Tempelhofin lentoasema (THF) suljettiin lokakuussa 2008. Samoin Tegelin lentoasema on tarkoitus sulkea vuonna 2011, kun lentoliikenne keskitetään Schönefeldin lentoaseman paikalle nousevaan uuteen,
Berlin Brandenburg Internationaliksi (BBI) nimettyyn suurlentoasemaan.
[67]
[muokkaa] Vesiliikenne
Berliinin vesiliikenne ei rajoitu julkisen liikenteen lauttoihin (ks. yllä) ja turisteille kiertoajeluita tarjoaviin sightseeing-lauttoihin, vaan myös rahtikuljetuksia on runsaasti, sillä joet ja kanavat yhdistävät kaupungin sekä
Pohjan- että
Itämereen. Berliinissä on neljä rahtisatamaa:
Osthafen itäisen keskustan tuntumassa
Friedrichshain-Kreuzbergissä,
Hafen Neukölln Neuköllnissä,
Südhafen Spandaussa sekä läntisen keskustan tuntumassa,
Moabitissa sijaitseva
Westhafen, joka on näistä suurin. Siihen nähden, että Berliini on sisämaakaupunki, satamien yhteenlaskettu tavaraliikenne on huomattava: noin neljä miljoonaa tonnia vuodessa (vastaa suunnilleen
Turun satamaa).
[68]
Vuonna 2007 Berliinin talouden kasvuvauhti oli 1,8 % (koko Saksan 2,5 %) ja kaupungin yhteenlaskettu
bruttokansantuote oli 81,7 miljardia euroa.
[69] Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliini on kärsinyt huomattavista talousvaikeuksista pääkaupunkiasemastaan huolimatta. Kaupungin työttömyysaste oli keväällä 2008 14,1 %, mikä oli huomattavasti korkeampi luku kuin Saksassa tai EU:ssa keskimäärin.
[70] Kaupunki ei kuulukaan Saksan rikkaimpien kaupunkien joukkoon ainakaan asukaskohtaisella bruttokansantuotteella mitattuna.
[71] Kuitenkin vuonna 2008 USB:n tekemän selvityksen mukaan berliiniläisten ostovoima oli maailman kaupungeista neljänneksi suurin.
[72] Kaupungin kiihkeä rakentaminen on myös velkaannuttanut kaupungin ja vienyt sen vararikon partaalle. Kaupungissa ei ole myöskään kuin kahden Forbes Global 2000:n listaaman yrityksen pääkonttorit (Siemens ja Deutsche Bahn), mutta lukuisilla saksalaisilla ja ulkomaisilla yrityksillä on sivukonttori kaupungissa.
[73]
Vanhojen teollisuudenalojen taannuttua on matkailusta ja luovan talouden työpaikoista tullut kaupungille erityisen tärkeitä. Kaupunki on nykyisin 7,5 miljoonalla hotellivieraallaan Euroopan unionin kolmanneksi suosituin matkailukohde
[74] [75] ja kaupunki kuuluu Saksan johtaviin luoviin keskuksiin.
[76] Berliini on
Wienin jälkeen maailman toiseksi suurin konferenssien pitokaupunki.
[77] Kaupungista löytyy myös Euroopan suurin konventiokeskus Internationales Congress Centrum Berlinin eli ICC:n muodossa. Tutkimus- ja kehitystoiminnasta on tullut kaupungille hyvin tärkeätä ja Berliini-Brandenburgin alue luetaankin nykyisin Euroopan unionin kolmen innovatiivisimman alueen joukkoon.
[78] [79] Nopeasti kasvavia aloja ovat myös tietoliikenne, biologiset tieteet, viestintä- ja informaatioteknologian palvelut, media ja musiikki, mainonta ja suunnittelu, biotekniikka ja ympäristönsuojeluun liittyvät palvelut, kuljetus ja lääketieteellinen suunnittelu.
[80] Berlin-Adlershofin tiede- ja businesspuisto on Saksan suurin teknologiapuisto ja kuuluu myös maailman 15 suurimman teknologiapuiston joukkoon.
[81] [82]
| 2004 EUROSTAT[83] | Pinta-ala | Väkiluku | BKT (miljardia) | BKT/asukas |
| Berliini | 892 km² | 3 400 000 | € 79 / $ 103 | € 23 271 / $ 30 252 |
| Brandenburg | 29 478 km² | 2 550 000 | € 48 / $ 63 | € 18 805 / $ 24 447 |
| Saksa | 357 050 km² | 82 440 000 | € 2207 / $ 2869 | € 26 754 / $ 34 780 |
| Euroopan unioni | 4 325 675 km² | 493 000 000 | € 10 529 / $ 13 687 | € 21 503 / $ 27 954 |
Vuonna 2004 Berliinin suurimmat työnantajat olivat
[84]
- Deutsche Bahn AG (Saksan valtionrautatiet) 19 600 työntekijää Berliinissä
- Charité-Universitätsmedizin Berlin (lääketehdas) 15 000
- Siemens AG (elektroniikkaa) 14 600
- Berliner Verkehrsbetriebe (BVG) 13 400
- Bankgesellschaft Berlin AG 12 900
- Vivantes-Netzwerk für Gesundheit GmbH (sairaalakonserni) 12 000
- Deutsche Post AG 12 000
- Deutsche Telekom AG 10 000
- Karstadt Warenhaus AG 8 000
- DaimlerChrysler -konserni 6 900
Berliinissä sijaitsee lukuisia televisio- ja radioasemia, niin alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin.
[85] Berliinissä ilmestyy enemmän päivälehtiä kuin missään toisessa saksalaisessa kaupungissa muun muassa
Berliner Zeitung,
Der Tagesspiegel,
Die Tageszeitung,
Berliner Kurier,
Berliner Morgenpost sekä sanomalehdistä kaikkein tunnetuin
Die Welt, jota luetaan ympäri Saksaa ja joka siirsi päämajansa
Hampurista Berliiniin. Koska Berliini on Saksan pääkaupunki, siellä on runsaasti toimittajia ja kirjeenvaihtajia kaikkialta Saksasta ja maailmasta.
[33]
Berliinissä toimii neljä yliopistoa ja useita muita oppilaitoksia. Opiskelijoita lasketaan kaupungissa olevan yhteensä 130 000.
[86] Kolme suurta yliopistoa ovat kaupungin vanhin
Humboldt-yliopisto (n. 37 000 opiskelijaa),
[87] Berliinin jakamisen jälkeen länsipuolelle perustettu
Freie Universität Berlin (noin 34 000 opiskelijaa)
[88] ja Teknillinen yliopisto
Technische Universität Berlin, 28 000 opiskelijaa.
[89] Taideyliopisto
Universität der Künste on selvästi pienempi, 4 300 opiskelijaa. Siellä annetaan opetusta sekä musiikissa että näyttömötaiteissa, kuvataiteissa arkkitehtuurissa, mediasuunnittelussa ja muotoilussa.
[90] Berliinissä työskentelee yhteensä 62000 tiedemiestä tutkimus- ja kehitystyössä kaupungin yliopistoissa ja tutkimusinstituuteissa.
[33]
[muokkaa] Terveyspalvelut
Berliinillä on pitkä perinne lääketieteen ja lääketieteellisen teknologian keskuksena.
[91] Lääketieteen historiaan vaikuttanut runsaasti berliiniläiset tiedemiehet; kuten
patologiaa merkittävästi kehittänyt ja
leukemian havainnut
Rudolf Virchow ja mikrobiologian uranuurtajana tunnettu
Robert Koch.
[92]
Charitén sairaalakompleksi on nykyään Euroopan suurin yliopistollinen sairaala ja se on perustettu jo vuonna 1710, joten se on myös yksi Euroopan vanhimmista yhä toiminnassa olevista sairaaloista. Sairaalassa on 3 300 vuodepaikkaa, opiskelijoita noin 8 000, henkilökuntaa noin 14 000 ja sillä on yli 60 leikkaussalia ja yli miljardin euron vuosivaihto.
[93] Charité on Berliinin vapaan yliopiston ja Humboldtin Berliinin yliopiston yhteinen instituutio, mukaan lukien laaja valikoima instituutteja ja lääketieteellisiä pätevyyskeskuksia. Niiden joukossa on saksalainen sydän-keskus, joka on yksi maineikkaimmista transplantaatiokeskuksista, Max-Delbrück-Center molekyylilääkettä varten, ja Max-Planck-Institute molekyyligenetiikkaa varten. Tämän lisäksi monet teollisuuden yhtiöiden tutkimusosastot kuten Siemens ja Schering täydentävät tieteellistä tutkimusta ja osaamista.
[muokkaa] Arkkitehtuuri ja kaupunkikuva
Historiastaan johtuen Berliini on kaupunkikuvaltaan hyvin hajanainen ja vaihteleva. Paljon vanhaa rakennuskantaa tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta myös rauhanaikaisissa uudistushankkeissa. Kaupungissa näkyvät monen eri aikakauden ja yhteiskuntajärjestelmän arkkitehtoniset ihanteet rinta rinnan. Berliini ei ole poikkeuksellisen kauniin kaupungin maineessa, mutta monet arvostavat nimenomaan sen monipuolisuutta ja värikkyyttä.
[94]
[muokkaa] Yksittäiset keskiajan ja renessanssin monumentit
Nikolaikirche (Nikolaikirkko) on Berliinin vanhin säilynyt kirkkorakennus.
Kaikkein vanhimmasta Berliinistä ei ole säilynyt paljoa. Kaupungin keskiaikainen ydin,
Nikolaiviertel (Nikolaikortteli), tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan maan tasalle. Tämä Itä-Berliinin puolelle jäänyt alue jälleenrakennettiin vasta 1980-luvulla. Kadut noudattavat edelleen keskiaikaista asemakaavaa, ja rakennukset on tehty muistuttamaan keskiaikaisia taloja, mutta monet niistä on DDR-tyylin mukaisesti koottu betonielementeistä, joten ne tarjoavat vain viitteellisen illuusion alkuperäisestä tyylistä. Alueen keskipiste on noin vuonna 1230 rakennettu
Nikolaikirche (Nikolaikirkko), josta säilyi sodassa vain ulkoseinät, ja joka on nyt restauroitu tuhoa edeltäneeseen
uusgoottilaiseen asuunsa.
[95]
Muihin keskiaikaisiin monumentteihin kuuluu esimerkiksi
St. Marienkirche, joka sekin ajoittuu 1200-luvulle. Keskiajalla, 1400-luvulla, rakennettiin myös
kaupunkilinnan ensimmäinen versio. Linna tosin ehti kokea monta perusteellista muodonmuutosta ennen kuin se tuhottiin vuonna 1950. Berliinin vanhin säilynyt linna on
varhaisrenessanssia edustava,
Grunewaldin metsässä sijaitseva metsästyslinna
Jagdschloss Grunewald (1542–1543). Berliinin vanhin säilynyt asuinrakennus tunnetaan nimellä
Ribbeckhaus ja se ajoittuu vuodelle 1624.
[96]
Myös monilla keskustan ulkopuolisilla kaupunginosilla, jotka aikoinaan olivat itsenäisiä kaupunkeja, on keskiajalle ulottuva historia. Esimerkiksi
Spandaulla on oma vanhakaupunkinsa, joka kylläkin kärsi muun Berliinin tavoin pahoja tuhoja toisessa maailmansodassa. Keskiaikaisen asemakaavan ohella jäljellä ovat kuitenkin vielä
Nikolaikirkko (1300–1400-luku)
[97], niin sanottu goottilainen talo (
Gotisches Haus, 1400-luku)
[98], osia kaupunginmuurista (1300-luku) sekä ennen kaikkea
Spandaun linnake (
Spandauer Zitadelle), joka ajoittuu pääosin 1500-luvulle. Linnaketta pidetään renessanssiaikaisen sotilasarkkitehtuurin merkkiteoksena. Sen vanhimmat säilyneet osat ovat peräisin 1200-luvulta.
[99]
[muokkaa] Barokkinen ja uusklassinen kuninkaiden ja keisarien pääkaupunki
Berliinin nykyistä keskustaa leimaa vahvimmin 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuri, joka edusti aluksi
barokkia ja myöhemmin
uusklassismia sekä muita
historismin muotoja. Näiden tyylien mukaisesti Preussin kuninkaat ja Saksan keisarit rakensivat Berliinistä komean pääkaupunkinsa, jonka piti ilmentää heidän mahtiaan.
[100] Barokkia edustavista huomattavista rakennuksista voidaan mainita esimerkiksi läntisessä Berliinissä sijaitseva
Charlottenburgin linna, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1695. Varsinainen keskusta muodostui kuitenkin paraatikatu
Unter den Lindenin ympärille, jonka varrella sijaitsevat monet Berliinin tunnetuista nähtävyyksistä. Katu alkaa lännessä
Pariser Platz -aukiolta ja
Brandenburgin portilta (1788–1791), joka on kaupungin symboli. Portin vieressä on
valtiopäivätalo (1894). Idempänä kadun varrella sijaitsevat muun muassa
Kansalliskirjaston päärakennus (1774–1780),
Fredrik Suuren ratsastajapatsas sekä
Bebelplatzin aukio, jota ympäröivät muun muassa
Humboldt-yliopiston päärakennus (1748–1766) ja
kuninkaallinen ooppera (1742). Aukion itäpuolella on muita merkittäviä rakennuksia, kuten alun perin sotilaiden vartiotuvaksi rakennettu
Neue Wache (1818) ja kadun varren vanhin säilynyt rakennus,
Zeughaus (1695–1730), jossa sijaitsee nykyään Saksan historiallinen museo. Tämän itäpuolella on
Museosaari (
Museuminsel), joka on saanut nimensä siellä sijaitsevasta valtavasta museokompleksista (1830–1930) ja jolla kohoaa myös
Berliinin tuomiokirkko (1895–1905). Hieman siitä itään sijaitsee muun muassa
Punainen raatihuone (1869). Unter den Lindenin eteläpuolella puolestaan on kaupungin kauneimpana aukiona pidetty
Gendarmenmarkt kaksoiskirkkoineen (1600- ja 1700-lukujen vaihde).
[101]
Keskustaan liittyy myös sen länsipuolella oleva
Tiergartenin puisto, jossa on Saksan yhdistymissotien 1861–1871 muistoksi rakennettu voitonpylväs
Siegessäule ja
Bellevuen linna (1786). Tiergartenin länsipuolinen alue, joka muodostaa nykyisen Länsi-Berliinin keskustan, oli pitkään syrjäseutua, mutta sen kehitys alkoi toden teolla keisariajalla. Muun muassa sinne rakennettiin vuosina 1906–1907
KaDeWe, joka on edelleen Manner-Euroopan suurin tavaratalo.
[102]
Suuri osa Berliinin asuinalueista sai nykyisen muotonsa 1800-luvun rakennusbuumin (
Gründerzeit) ja vuosisadan vaihteen aikana, jolloin tärkeimmät arkkitehtoniset tyylisuunnat olivat
historismi ja
jugend. Hyviä esimerkkejä ovat
Prenzlauer Bergin,
Kreuzbergin ja
Schönebergin kaupunginosat.
[muokkaa] Weimarin tasavallan sosiaalinen asuntotuotanto
Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluu muun muassa kuvassa näkyvä,
Britzin kaupunginosassa sijaitseva
Hufeisensiedlung.
aikana panostettiin köyhälistön asuinolojen parantamiseen. Muun muassa arkkitehtuurikoulu
Bauhausin ideat vaikuttivat voimakkaasti. Kuusi tuona aikana rakennettua berliiniläistä asuinaluetta lisättiin vuonna 2008
Unescon maailmanperintöluetteloon esimerkkeinä kansainvälisestikin suuntaa antaneesta uudentyyppisestä arkkitehtuurista sekä kaupunki- ja puutarhasuunnittelusta.
[103]
Weimarin tasavallan aikana rakennetuista maamerkeistä voidaan mainita myös esimerkiksi
Berliinin radiotorni (
Funkturm).
[muokkaa] Natsiajan kesken jääneet suurhankkeet
Natsiaikana Berliinissä ryhdyttiin ennennäkemättömän suuriin rakennushankkeisiin, joista tosin ehdittiin toteuttaa vain pieni osa.
Adolf Hitler ja hänen luottoarkkitehtinsä
Albert Speer suunnittelivat Berliinin uudelleenrakentamista uudeksi "maailmanpääkaupungiksi",
Welthauptstadt Germaniaksi. Toisen maailmansodan aikana ehdittiin jo purkaa ja raivata tyhjäksi valtiopäivätalon ympäristö, jonne oli tarkoitus rakentaa suunnaton
Große Halle (tai
Halle des Volkes). Saksan häviö 1945 keskeytti nämä suunnitelmat alkuunsa, ja harvoista valmistuneista rakennuksista moni – kuten Speerin jättiläismäinen
Valtakunnankanslia – tuhottiin sodan jälkeen. Jäljellä ovat vielä mm. Saksan finanssiministeriön käytössä oleva
Detlev-Rohwedder-Haus, jossa sijaitsi natsi-Saksan ilmavoimien hallinto, lisäksi
Berliinin olympialaisia 1936 varten rakennettu
Olympiastadion ja
Tempelhofin lentokentän terminaali, joka oli valmistuessaan Euroopan pisin rakennus. Maininnan arvoinen on myös edelleen lähellä Tempelhofin lentokenttää sijaitseva
Schwerbelastungskörper, valtava betonista valettu sylinteri, jonka avulla oli tarkoitus mitata, kestääkö kaupungin maaperä Hitlerin ja Speerin suunnittellemien massiivisten rakennusten painon.
Berliini tuhoutui suurilta osiltaan ensin
toisen maailmansodan lopputaisteluissa ja myöhemmin Berliinin jaossa. Vanha keskusta jäi muurin halkaisemaksi ja esimerkiksi 1920–1930-lukujen liikekeskusta
Potsdamer Platz tuhottiin kokonaan muurin tieltä. Molemmilla kaupunginpuoliskoilla alkoi mittava uudisrakentaminen.
[muokkaa] Sosialistinen Itä-Berliini
Itä-Berliinille rakennettiin 1950–60-luvuilla uusi keskusta tuhoutuneen
Alexanderplatzin ympärille. Entisestä Frankfurter Alleesta muokattiin leveä paraatikatu Stalin-Allee (nykyisin
Karl-Marx-Allee) ja se reunustettiin neuvostotyyliin rakennetuilla rakennuksilla. Tällä kadulla Itä-Saksa piti mahtipontisia voitonparaatejaan, ja sen varrella sijaitsevat asunnot oli tarkoitettu puoluevirkailijoille sekä ansioituneille kansalaisille.
[104] Alexanderplatzin alueen ja koko Berliinin maamerkiksi kohosi 365 metriä korkea televisiotorni,
Fernsehturm. Myös Itä-Berliinin puolelle jäänyttä historiallista keskustaa rakennettiin uudelleen:
Hohenzollernien kuninkaanlinna, joka oli vaurioitunut pahasti pommituksissa, räjäytettiin 1950-luvulla "preussilaisen militarismin" symbolina, ja paikalle rakennettiin Saksan demokraattisen tasavallan parlamenttitalo
Tasavallan palatsi (
Palast der Republik) jonka edustalla oli
Marxin ja
Engelsin kaksoispatsas. Palatsissa toimi
Volkskammer, Saksan demokraattisen tasavallan parlamentti. Vuonna 2003
Saksan liittopäivät päätti, että rakennus tuhotaan,(asbestin takia,) ja tilalle rakennetaan uusi kulttuurikeskus,
Humboldt-Forum, jonka sisätilat ovat modernit, mutta jonka julkisivusta tulee kuninkaanlinnan tarkka kopio. Purkamistyö saatiin päätökseen joulukuussa 2008.
[muokkaa] Modernistinen Länsi-Berliini
Länsi-Berliinin keskusta muodostui kauppakatu
Kurfürstendammin ympärille. Sen maamerkki on sodassa tuhoutunut
Keisari Vilhelmin muistokirkko (
Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche), jonka rauniot on jätetty pystyyn muistuttamaan sodan mielettömyydestä modernistisen uuden kirkkorakennuksen vierelle.
[105] Lähelle rakennettiin myös tornitalo
Europa-Center, joka niin ikään kuuluu Länsi-Berliinin maamerkkeihin.
Jaon aikaisen Länsi-Berliinin arkkitehtuurin merkkipaaluihin kuuluvat esimerkiksi
Hansaviertelin asuinalue (jonka suunnitteluun osallistui mm.
Alvar Aalto),
Kulturforumin kokonaisuus, johon liittyvät
Berliinin filharmonia ja monet muut kulttuurirakennukset kuten
Uusi kansallisgalleria (1960-luku), sekä
Berliinin kongressihalli. Nämä kaikki sijaitsevat
Tiergartenin kupeessa. Lännempänä,
Charlottenburgissa sijaitsee toinen kongressikeskus,
ICC, joka kuuluu maailman suurimpiin ja jota niin ikään pidetään yhtenä sotienjälkeisen länsisaksalaisen arkkitehtuurin merkkiteoksena.
[muokkaa] Postmoderni yhdistynyt Berliini
Yhdistynyt Berliini on muurin purkamisen jälkeen ollut vilkkaan uudisrakentamisen kohteena. Muurin häviäminen merkitsi valtavan rakentamattoman vyöhykkeen ilmestymistä keskelle miljoonakaupunkia. Uuden Berliinin rakentaminen on ollut mahtava taloudellinen ja symbolinen projekti, jolla on haluttu rakentaa yhdistyneelle Saksalle eurooppalaisen suurvalta-asemansa mukainen pääkaupunki.
[106] Suurin osa Saksan liittotasavallan hallinnosta on muuttanut
Bonnista Berliiniin ja restauroidun valtiopäivätalon ympäristöön on noussut uusi hallintokaupunginosa, näkyvimpänä uusi kanslerinvirasto (2001). Myös esimerkiksi
pohjoismaisten suurlähetystöjen yhteinen rakennus (1999) Tiergartenin eteläpuolella on tullut tunnetuksi arkkitehtuurinsa takia.
Potsdamer Platzille on kohonnut pilvenpiirtäjiä ja vuonna 2000 valmistunut näyttävä
Sony Center. Tiergartenin pohjoispuolelle valmistui vuonna 2006 uusi
Berliinin päärautatieasema, joka on Euroopan suurin risteysasema. Yhdistyneen Berliinin nähtävyyksiin kuuluvat myös
juutalaismuseon uudisrakennus (1999) ja Brandenburgin portin vieressä entisellä muurivyöhykkeellä paljastettu
Holokaust-muistomerkki (2005). Tulevien vuosien suuriin hankkeisiin kuuluu kuninkaanlinnan kopion rakentaminen puretun Tasavallan palatsin tilalle.
Yhdistynyttä Berliiniä rakentamaan kutsuttiin
postmodernismin suuret mestarit
James Stirling Lontoosta,
Hans Hollein Wienistä,
Rob Krier Luxemburgista,
Arata Isozaki Tokiosta ja
Richard Meier New Yorkista. Saksaan haluttiin vaikutteita kaikkialta maailmasta ja heidän arveltiin innoittavan saksalaisia arkkitehteja.
[107]
Berliiniin mahtuu siis monen aikakauden arkkitehtuuria, mutta nykyään Saksa keskittyy ekologiseen rakentamiseen. Berliinissä panostetaan
aurinkoenergian käyttämiseen ja luontoa vähemmän kuormittavien materiaalien käyttämiseen arkkitehtuurissa.
[108]
[muokkaa] Virkistysalueet
Miljoonakaupungiksi Berliini on poikkeuksellisen vihreä. Kaupungin yleisilmeeseen vaikuttaa jo se, että suurin osa kaduista on puurivistöjen reunustamia, myös keskustassa sen vanhimpia alueita lukuun ottamatta. Lisäksi rakennetun kaupungin alueella on yli 2500 puistoa ja muuta virkistysaluetta, jotka kattavat yhteensä 11,5 % pinta-alasta.
[109] Näistä puistoista suurin ja tunnetuin on kaupungin sydämessä sijaitseva
Tiergarten (sananmukaisesti ”Eläintarha” tai ”Eläinpuisto”). Se on saanut nimensä siitä, että se perustettiin 1500-luvulla alun perin Brandenburgin vaaliruhtinaiden metsästysalueeksi.
Koskematon luonto on Berliinissä — kuten saksalaiskaupungeissa yleensä — pidetty tiukemmin erillään rakennetusta kaupungista kuin Suomessa. Niinpä asuinalueet ja metsät eivät sekoitu toisiinsa samalla tavalla kuin suomalaisten kaupunkien lähiöissä. Puuttuvien ”lähimetsien” asian ajavat rakennetut puistot. Yhdyskuntarakenteen tiiviinä pitämisen ansiosta kaupungin reuna-alueille on kuitenkin voitu jättää laajoja yhtenäisiä metsäalueita täysin virkistyskäyttöön. Nämä metsät kattavat 18 % kaupungin pinta-alasta.
[109] Tunnetuin niistä on kaupungin länsilaidan
Grunewald, jossa sijaitsee myös yksi Berliinin suurimmista järvistä,
Wannsee. Wannseen vajaat 1,3 kilometriä pitkää uimarantaa sanotaan Euroopan suurimmaksi sisävesiuimarannaksi.
[110]
Erikoisasema puistojen joukossa on lounaisessa Berliinissä sijaitsevalla
Kasvitieteellisellä puutarhalla, joka 43 hehtaarin koollaan ja noin 22 000 kasvilajillaan kuuluu maailman suurimpiin.
[111]
Eläintarhoja Berliinillä on kaksi. Vuonna 1844 avattu, Länsi-Berliinin keskustan tuntumassa sijaitseva
Zoologischer Garten on maailman lajirikkain eläintarha (noin 1400 lajia ja 14 000 eläintä).
[112] Kaupungin jaon aikana Itä-Berliiniin perustetussa
Tierparkissa on vähemmän eläimiä, mutta se on suunniteltu toimimaan samalla myös puistona. Se on pinta-alaltaan Euroopan laajin maisemaeläintarha (160 ha).
[113]
[muokkaa] Teatteri, musiikki ja elokuva
Teattereita Berliinissä lasketaan olevan 52, joilla oli vuonna 2005 yhteensä 9729 esitystä.
[6] Suuriin, tunnettuihin teattereihin kuuluvat muun muassa
Berliner Ensemble,
Volksbühne,
Deutsches Theater Berlin ja
Theater des Westens. Myös Potsdamer Platzilla vastikään avattu uusi musikaaliteatteri on saanut paljon huomiota osakseen.
Oopperataloja Berliinissä on kolme. Vanhin niistä, entinen kuninkaallinen hoviooppera ja nykyinen Valtionooppera (
Staatsoper Unter den Linden), on perustettu 1742. Valtionoopperan rakennuksen korjaustöiden vuoksi oopperaesitykset pidetään lokakuun 2010 ja vuoden 2013 välillä Schiller Theaterissa Charlottenburgin kaupunginosassa. Valtionoopperan rinnalle tuli vuonna 1912
Deutsche Oper Berlin sekä 1947 vielä
Komische Oper Berlin. Oopperoiden keskinäisen rahanjaon parantamiseksi ne liitettiin vuonna 2004 yhdessä Valtionbaletin (
Staatsballett Berlin) kanssa Berliinin oopperasäätiöön (
Stiftung Oper in Berlin). Säätiön ulkopuolella toimii vielä kolme itsenäistä oopperayhdistystä.
[114]
Orkestereita ja kuoroja Berliinissä on niin ikään runsaasti: sinfoniaorkestereita on seitsemän, kamariorkestereita noin 15 ja kuoroja noin 850.
[114] Tunnetuimpiin orkestereihin kuuluvat
Berliinin filharmonikot,
Staatskapelle Berlin ja
Konzerthausorchester Berlin. Niiden esiintymispaikkoina toimivat etenkin
Berliinin konserttitalo ja
Berliinin filharmonia.
Klubeja ja muita elävän musiikin esittämiseen erikoistuneita paikkoja on noin 250.
[115] Musiikkialan tapahtumista esimerkiksi maailmankuulu elektronisen musiikin festivaali
Love Parade on kerännyt parhaimmillaan 1,5 miljoonaa osanottajaa.
[116]
Berliinissä toimii useita satoja elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöitä, jotka tuottavat joka vuosi yli 300 elokuvaa.
[117] Tärkeisiin kuvauspaikkoihin kuuluu muun muassa
Potsdamissa sijaitseva, vuonna 1911 perustettu
Filmstudio Babelsberg. Vuodesta 1951 järjestetyt
Berliinin elokuvajuhlat ovat
Berliinin juhlaviikkojen (
Berliner Festspiele) kansainvälisesti tunnetuin osa ja yksi maailman tärkeimmistä filmifestivaaleista.
[118]
Vaikka Berliini ei ole toiminut saksalaislähtöisten tyylisuuntien kuten
ekspressionismin tai
uusasiallisuuden varsinaisena syntysijana, kaupunki on ollut perinteisesti vilkas ja merkittävä kuvataiteen saralla.
[119] Suurten taidemuseoiden lisäksi Berliinissä on useita pieniä gallerioita ja museoita, kuten esimerkiksi merkittävän naistaiteilijan
Käthe Kollwitzin töitä sisältävä Käthe-Kollwitz-Museum Berlin. Katujen varsilta ja puistoista löytyy runsaasti julkisia veistoksia, yksi kuuluisimmasta on
Alter Fritz,
Fredrik II Suuren ratsastajapatsas Unter den Lindenillä.
[120]
Taidemuseoista maalaustaidetta 1200-luvulta lähtien esittelee muun muassa
Potsdamer Platzin lähellä sijaitseva
Gemäldegalerie.
Alte Nationalgalerie ja
Galerie der Romantik antavat hyvän käsityksen saksalaisesta 1700–1800-luvun taiteesta.
[121] Neue Nationalgalerie sisältää läpileikkauksen saksalaisten ja myös ulkomaisten
modernistien taiteesta. Nykytaidetta tarjoaa
Deutsche Guggenheim -taidemuseo, joka järjestää neljä merkittävää näyttelyä vuodessa.
Berliini on toiminut perinteikkäänä ja elinvoimaisena Saksan
Underground-taiteen keskuksena 1920-luvulta lähtien. Kaupungissa on vuoden mittaan lukuisia paikallisten ja muualta tulleiden taiteilijoiden järjestämiä
performansseja ja
happeningeja.
[122]
Bode-Museum Museosaaren päässä
Berliinissä sijaitsee useita kansainvälisesti merkittäviä museoita. Erityisen kuuluisa on kaupungin keskustassa sijaitseva
Museosaari (
Museumsinsel), joka on vuodesta 1999 lähtien kuulunut
Unescon maailmanperintöluetteloon. Saaren vanhin museo on vuonna 1830 perustettu Vanha museo (
Altes Museum). Sitä seurasivat 1859 Uusi museo (
Neues Museum), 1876
Vanha kansallisgalleria (
Alte Nationalgalerie), 1904 Bode-museo (
Bode-Museum) ja 1930
Pergamon-museo (
Pergamon-Museum). Lukuun ottamatta Vanhaa kansallisgalleriaa, joka on erikoistunut 1800-luvun maalaus- ja veistostaiteeseen, nämä museot esittelevät pääasiassa arkeologisia kokoelmia, joihin kuuluu materiaalia muun muassa
muinaisesta Egyptistä,
Mesopotamiasta,
Kreikasta,
Roomasta ja
Bysantista. Eniten kävijöitä vetää Pergamon-museo, jonka tunnettuihin vetonauloihin kuuluvat muun muassa
Pergamonista löydetty monumentaalinen
alttari,
Miletoksen portti ja
Babylonin kaupunginmuuriin kuulunut
Ištarin portti.
[123] Altes Museumin suojissa on mm. kuningatar
Nefertitin rintakuva.
Myös muualta Berliinistä löytyy lukuisia merkittäviä museoita mitä erilaisimmilta aloilta, kuten maalaustaidetta esittelevät
Gemäldegalerie ja
Neue Nationalgalerie. Saksan historiallinen museo (
Deutsches Historisches Museum)
Unter den Lindenillä esittelee maan historiaa yli 2 000 vuoden ajanjaksolta. Tuoreempaan historiaan keskittyy esimerkiksi
Checkpoint Charlien vieressä sijaitseva
Muurimuseo (
Mauermuseum – Haus am Checkpoint Charlie). Vuonna 1999 avattu
Berliinin juutalaismuseo (
Jüdisches Museum Berlin), joka kertoo juutalaisten kohtaloista Saksassa, on herättänyt huomiota myös arkkitehtuurinsa takia.
Dahlemin kaupunginosassa sijaitsee merkittävä
museokeskittymä, johon kuuluu muun muassa intialaisen taiteen, itäaasialaisen taiteen ja etnologinen museo.
Deutsches Technikmuseum Berlin kuuluu maailman suurimpiin tekniikan museoihin. Myös monet linnat, kuten
Charlottenburgin linna, ja muut historialliset rakennukset toimivat museoina.
Yhteensä kaupungissa on yli 170 erilaista
museota ja noin 300
taidegalleriaa.
[124]
[muokkaa] Ruokakulttuuri
Perinteiseen berliiniläiseen keittiöön kuuluu joitakin omia erikoisuuksia, vaikka kaiken kaikkiaan se on osa pohjoissaksalaista keittiötä. Sitä voisi luonnehtia konstailemattomaksi ja tuhdiksi. Pääosassa on liha, erityisesti
sian- ja
naudanliha, mutta koska Berliinin seudulla on runsaasti vesistöjä, siellä on syöty myös paljon kalaa, esimerkiksi
karppia,
kuhaa ja
ankeriasta. Perinteisistä vihanneksista voidaan mainita muun muassa
kaalit,
hernekasvit sekä erilaiset
juurekset. Tyypillisiä berliiniläisiä ruokia ovat esimerkiksi
Eisbein (hapankaalin ja hernepyreen kanssa tarjoiltua sianpotkaa),
Kasseler (savustettua sianlihaa) ja
Bockwurst (lähinnä sianlihaa sisältävä makkaratyyppi). Perinneruoilla ei kuitenkaan ole käytännössä kovin vahvaa asemaa, vaan ruokailutottumukset ovat Berliinissä melko kansainväliset, mihin vaikuttaa jo kaupungin maahanmuuttajaväestön suuruuskin. Etnisten ravintoloiden kirjo on huomattava ja niitä on paljon, koska ulkona syöminen on Berliinissä tavallista muulloinkin kuin juhlapäivinä.
[125]
Mukaan otettavaa pikaruokaa tarjoavia liikkeitä ja kojuja Berliinissä on tiheään. Suosituimmaksi pikaruoaksi nousi 1940-luvun lopulla paikallinen erikoisuus
Currywurst (tomaattipohjaisen
currykastikkeen kera tarjoiltuja, paistettuja tai friteerattuja makkaranpaloja). Viime vuosikymmeninä vähintäänkin yhtä suurta suosiota on saavuttanut
kebab eli saksalaisittain
Döner, jonka paikallista varianttia myydään yleensä mukaan otettavaksi turkkilaisen leivän (ei
pita-leivän) sisällä. Berliiniläinen
Döner on tullut laajalti tunnetuksi ja nykyään paikallisia kebabvartaita viedään jopa Turkkiin.
[126]
Berliiniläisistä leivonnaisista tunnetuin on
berliininmunkki, jota tosin kaupungissa itsessään ei kutsuta tällä nimellä, vaan nimellä
Pfannkuchen. Berliiniläisistä juomista tunnetaan kaupungin ulkopuolella parhaiten oluet, erityisesti
Berliner Weiße -tyyppinen vehnäolut, johon on tapana sekoittaa joko vadelma- tai marattisiirappia, joka värjää oluen punaiseksi tai vihreäksi.
Berliini oli
vuoden 1936 kesäolympialaisten isäntäkaupunki. Sen jälkeen se painui poliittisista syistä paitsioon. Kylmän sodan aikana arvokisojen myöntäminen Länsi-Berliinille olisi todennäköisesti johtanut Neuvostoliiton johtaman itäblokin boikottiin.
[127]
1970-luvulla liennyhtyksen hengessä kaupunki sai isännöidä muutamia vuoden
1974 jalkapallon MM-kisojen alkulohko-otteluita sekä
uinnin maailmanmestaruuskisat 1978. Sen jälkeen suurpoliittinen pakkanen alkoi taas kiristyä ja suurkisat saivat odottaa Berliinin muurin murtumista.
[127]
Berliini oli yksi vuoden
2006 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen isäntäkaupungeista. Berliini on saanut pidettäväkseen
yleisurheilun MM-kisat 2009.
Euroliigan final four pidettiin kaupungissa sijaitsevassa
O2 Worldissa kaudella 2008–2009.
