Historia
Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.[5] Esimerkiksi roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.[2]Kirkko äänesti ja yhdisti hallinnollisella käskyllä Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla.[2] Varhaisin tunnettu maininta asiasta on vuodelle 354 laaditussa roomalaisessa kalenterista. Jo aikaisemmin kristityt olivat viettäneet 6. tammikuuta epiphania-juhlaa eli nykyistä loppiaista Jeesuksen kasteen muistopäivänä, minkä oli uskottu tapahtuneen hänen 30. syntymäpäivänään.[6] Raamatussa Jeesuksen syntymästä kerrotaan sekä Matteuksen[7] että Luukkaan evankeliumeissa[8], mutta kummassakaan ei sanota, mihin aikaan vuodesta se tapahtui. Luukkaan evankeliumissa tosin mainitaan, että Jeesuksen syntyessä paimenet olivat vielä laitumella öisin.[9] Tämä antaa ymmärtää, ettei Jeesus syntynyt ainakaan jouluna, sillä se on tuolla alueella kylmä ja sateinen kuukausi, ja laumat vietiin yöksi katettuun suojaan.[10]
Protestanttisen reformaation jälkeen puritaanien kaltaiset ryhmät vastustivat joulun viettoa. 1600-luvulla joulun vietto oli ajoittain kiellettyä Englannissa ja Bostonin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Charles Dickensin romaani Joululaulu vuonna 1843 elvytti ihmisten hiipumassa olevan kiinnostuksen juhlaan.[11] Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen painettu joulukortti. Uudenvuoden kortteja oli painettu Pohjoismaissa jo paljon aiemmin. Korttien kuvitus oli maallista.[12] Ensimmäinen painettu lasten joulukalenteri painettiin ilmeisesti Saksassa 1900-luvun alussa[13].
Ajankohta
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: ei käsittele joulun, vaan talvipäivänseisauksen ajankohtaa |
Juliaanisen kalenterin mukainen vuosi oli kuitenkin keskimäärin noin 11 minuuttia liian pitkä, minkä vuoksi päiväntasaukset ja -seisaukset siirtyivät vuosisatojen kuluessa kalenterissa taaksepäin; niinpä 1500-luvulla kevätpäiväntasaus oli 11. maaliskuuta. Virheen korjaamiseksi paavi Gregorius XIII määräsi otettavaksi parannetun, gregoriaanisen kalenterin hyppäämällä lokakuun 15. päivästä 1582 lokakuun 25. päivään. Kun gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin, mitä ei tehty protestanttisissa maissa heti paavin määräämänä ajankohtana, tehtiin muutoksia myös karkausvuosia koskeviin sääntöihin.[15] Täten kevätpäiväntasauksen päivämääräksi tuli 21. maaliskuuta [15] ja talvipäivänseisauksen 21. joulukuuta. Seisauksia ja tasauksia ei palautettu alkuperäisille roomalaisille paikoilleen, koska kevätpäiväntasaus oli tärkeä saada siihen päivään, jossa se oli, kun pääsiäisen paikka määrättiin Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325, jolloin kevätpäiväntasaus oli 21. maaliskuuta. Tästä syystä joulupäivä nykyisin on vasta neljä päivää talvipäivänseisauksen jälkeen.[2] Uudistus tuli ensin käyttöön vain katolisessa kirkossa, mutta myöhemmin se on otettu käyttöön muuallakin[16].
Monissa ortodoksisissa kirkoissa juhlapäivien ajankohta määräytyy yhä juliaanisen kalenterin mukaan, vaikka ne toimivatkin maissa, joissa gregoriaaninen kalenteri on muutoin käytössä. Ero on nykyään 13 päivää. Tästä syystä esimerkiksi Venäjällä joulu on 7. tammikuuta, jolloin juliaanisen kalenterin mukaan on 25. joulukuuta. Suomen ortodoksinen kirkko viettää kuitenkin joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat. Egyptin koptilainen kirkko käyttää omaa koptilaista kalenteria ja viettää joulua sen mukaisesti koiak-kuun 29. päivänä, joka vastaa joulukuun 25. päivää juliaanisen ja nykyisin tammikuun 7. päivää gregoriaanisen kalenterin mukaan.[17]
Pyhäpäivät
Varsinainen joulupäivä eli ensimmäinen joulupäivä on 25. joulukuuta. Sitä seuraa seuraa 26. joulukuuta tapaninpäivä (toinen joulupäivä), pyhän Stefanoksen muistopäivä. Nämä molemmat ovat useimmissa Euroopan maissa virallisia pyhäpäiviä. Joulupäivää edeltävä jouluaatto, 24. joulukuuta ei virallisesti ole pyhäpäivä, mutta se ja varsinkin sen ilta on käytännössä muodostunut jouluajan tärkeimmäksi juhlapäiväksi, ja nykyisin myös se on useimmilla työpaikoilla palkallinen vapaapäivä.[18]Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta.[19]. Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa[20]. Kolmatta ja neljättä joulupäivää on nimitetty myös pikkupyhiksi tai arkipyhiksi.[21]
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti vuonna 1999 ottaa apostoli Johanneksen päivän takaisin juhlapyhäksi vuodesta 2000 alkaen. Sitä vietetään, kun se osuu sunnuntaille – näin oli ensi kertaa vuonna 2009. Päivän nimi on uusissa kalentereissa muodossa ”Apostoli Johanneksen päivä”. Sitä on aiemmin nimitetty Johannes Evankelistan päiväksi, koska perinteisesti on ajateltu että apostoli ja evankelista ovat sama henkilö.[22]
Laajemmassa mielessä jouluajan on yleensä katsottu jatkuvan loppiaiseen saakka. Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tätä heijastavat monet lorut, kuten Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.[5]
Nimet eri kielissä ja niiden alkuperä
Suomen sana joulu on lainattu ruotsista. Ruotsiksi samoin kuin alasaksaksi joulu on jul.[23]. Germaanisen sanan jul alkuperä on epävarma; se saattaa johtua lumimyrskyä tarkoittavasta sanasta tai toisen selityksen mukaan latinalaisesta leikinlaskua tarkoittavasta sanasta ioculus[23]. Samaa alkuperää on myös sana juhla, joka oli lainattu germaanisista kielistä suomeen jo paljon aikaisemmin.[23]Englannissa tavallisin joulua tarkoittava sana on Christmas, joka tarkoittaa Kristus-messua.[24]. Sen harvinaisempana synonyymina on kuitenkin yhä käytössä myös sana Yule, joka on samaa alkuperää kuin suomen sana joulu. Saksaksi joulu on Weihnachten, mikä tarkoittaa pyhiä öitä.[24].
Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini[24], joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Siitä ovat peräisin italian sana 'Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad.[24]. Myös ranskan joulua tarkoittava sana Noël on mahdollisesti samaa alkuperää, joskin sen on myös arveltu johtuvan hyvää uutista tarkoittavasta sanasta novel.[24]
Joulumusiikki
- Pääartikkelit: Joulumusiikki ja Joululaulu
Juhlatavat eri maissa
Australia
Australiassa joulukorteissa on usein joulupukki ja lunta, vaikka onkin kesäistä. Kinkun sijasta saatetaan jouluna syödä katkarapuja ja grillata rannalla tai takapihalla 38 asteen kuumuudessa.[26]Suomi
Suomalaisen joulun ihanteisiin liittyvät kynttilät, itsetehdyt jouluruuat, omatekoiset koristeet ja joulusauna.[11]
Suomessa jouluun on liitetty vanhan pyhäinpäivän tienoille ajoittuneen sadonkorjuujuhlan, kekrin piirteitä. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla joulupukki (nuuttipukki) oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki.[27]
Pikkulintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa ja kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoitus oli saada linnut jättämään kesällä viljan rauhaan.[12] Muinaissuomalaiset mahdollisesti ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa. Siihen on voinut myös liittyä uskomus, että linnut tuovat talolle onnea.[28] Ruotsissa kirkko vastusti tapaa ja se oli Suomessakin katoamassa, kunnes eräät lehdet ja hyväntekeväisyysjärjestöt elvyttivät sen.[12] Luontoa säästääkseen jotkut voivat joulukuusen hankkimisen sijasta valita pihalta tai lähimetsästä puun ja koristella sen talven eläimille. Oksille ripustetaan talipalloja.[29]
Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki.[30][31] oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta[32]. Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen[13].
Ennen lahjojen jakoa käydään usein hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukuhaudoille. Tapa alkoi Suomessa 1900-luvulla ja yleistyi talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin.[12][33] Kaikki protestanttiset kirkot eivät hyväksy haudoilla käyntiä tavan pakanallisen alkuperän vuoksi. Kekrin kuuluneet vainajien hyvittely- ja kestitystavat siirtyivät jouluun. Nykyisin kynttilöitä voidaan sytyttää yhteisenä kokemuksena vainajien muiston kunnioittamiseksi.[12]
Kristillistä sanomaa arvostavissa perheissä voidaan lukea ennen ateriaa jouluevankeliumi. Tapa yleistyi 1800-luvun lopulla herätysliikkeiden vaikutuksesta.[12] Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Kirkossa kuullaan jouluevankeliumi ja veisataan Lutherin virsi 21 Enkeli taivaan. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon ankarasti. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet.[33]
Saunominen eli joulusaunassa käyminen on vanha ja edelleen yleinen tapa.[33] Joululahjojen antamista alettiin harrastaa 1800-luvun alussa varakkaissa perheissä.[34].
Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.[28] Suomalaiseen joulupöytään yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään yleensä riisipuuroa. Jouluna syödään myös joulutorttuja ja piparkakkuja. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulla sen haastajaksi tuli kalkkuna.[34]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti