tiistai 7. joulukuuta 2010

Toinen pitkä artikkeli, tässä on pitkä otsikko, katsotaan miten näytetään tällainen pitkä otsikko

tämä on body text

Pussikaljaromaani

Pääartikkeli: Pussikaljaromaani
Ilmestyessään Pussikaljaromaani sai lähes yksinomaan ylistävää kritiikkiä. Sitä on pidetty muun muassa ensimmäisenä kuvauksena entistä jakautuneemmasta Suomen kansasta. Teos on kirjoitettu tajunnanvirtatekniikalla, ja sen tapahtumat sijoittuvat yhteen ainoaan päivään.
Päähenkilöt eivät varsinaisesti tee mitään. He keskustelevat loputtomasti, välillä yllättävän sivistyneestikin, etsivät kadonnutta noppaa, hankkivat olutta ja yrittävät hieroa tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Päähenkilöiden loputonta jahkailua asioiden kanssa kuvaa seuraava ote: ”Tekis kyllä mieli tehdä jotain, Lihi sanoi- tai ainakin tekis mieli tehdä mieli…”
Pussikaljaromaani on käännetty saksaksi, ruotsiksi, hollanniksi, latviaksi ja venäjäksi.
Pussikaljaromaani on sovitettu näytelmäksi kahdesti vuonna 2006. Romaanista on tekeillä elokuva, jonka ensi-ilta on syyskuussa 2011.

[muokkaa] Pölkky

Mikko Rimminen on haastatteluissa todennut olevansa hidas kirjoittaja. Niinpä uutta romaania saatiin odottaa kolme vuotta. Pölkky ilmestyi vuonna 2007. Teos on sikäli vastakohta edelliselle romaanille, että sen päähenkilö on yksinäinen mies, kun Pussikaljaromaanissa oli pääosassa kolmen kaveruksen tiivis miesjoukko.
Pölkyn päähenkilö saapuu yöjunalla Helsinkiin. On alkutalvi. Rautatieasemalta hän ottaa taksin Kaisaniemen puistoon, missä häntä odottaa tehtävä. Hän asettuu asumaan kentän laidalla olevaan parakkiin, varsin askeettisiin oloihin.
Päähenkilö on yksinäinen mies, joka ei paljoa puhua pukahtele. Muuten hänen sanotaan olevan noin 30–40-vuotias, vaaleahiuksinen, laiha ja huonoryhtinen. Hän kantaa kulunutta siannahkaista matkalaukkua. Lisäksi hän on saamaton nahjus ja vielä epäonninenkin. Kertoja kertoo päähenkilön toimista muistaen kehua välillä omaa erinomaisuuttaan. Kertojan ja päähenkilön lisäksi romaanin henkilöitä ovat Vänätyinen, Raili, taiteilija Perusmäki sekä ihana Anni. Paikalla käy myös muita puistossa aikaansa kuluttavia ihmisiä.
Pölkky ei sisällä juuri lainkaan dialogia, eivätkä sen tapahtumat ole kovinkaan dramaattisia. Juonen kannalta keskeinen tapahtuma on Vänätyisen syntymäpäiväjuhlat.
Yksinäisyyden ohella kirja käsittelee luistinratojen jäädyttämiseen liittyviä ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti